Andrea Rossin 1MW lämpövoimalaitos (kirjoitettu 3.11.2011)

Esipuhe

Kuten muutaman kuukauden takaisessa kirjoitelmassani (http://www.tiedontalo.net/omatjutut/dgt1.htm) kerroin, niin lupauksien mukaisesti Andrea Rossi julkisti yhden megawatin (1MW) tehoisen lämpöä tuottavan voimalaitoksen lokakuun lopussa (28.10.2011). Kysymys on merkittävästä käänteestä siksi, että tuon voimalaitoksen toiminta perustuu perinteiseen ydinvoimaan verrattuna täysin eri tyyppiseen reaktioon, joka hyödyntää hinnaltaan hyvin edullisia polttoaineita ja niitäkin hyvin pieniä määriä verrattuna laitteen tuottamaan lämpöenergiaan. Lisäksi laite on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen ja siten sarjatuotannossa sen hankintahinnan odotetaan jäävän hyvin alhaiseksi. Näiden tekijöiden tuloksena laitteen avulla arvellaan voitavan tuottaa energiaa huomattavasti nykyistä halvemmalla eli energian hinta putoaisi noin kymmenesosaan nykyisestä tasostaan. Reaktiossa ei synny haitallista säteilyä eikä reaktion tuotteena synny radioaktiivista jätettä.

Tuon edellisen kirjoitelman julkaisemisen jälkeen jutussa on ollut monta käännettä. Rossi irtisanoi sopimuksen Defkalion Green Technologiesin kanssa ja 1MW laitos piti toimittaakin USA:han. Sitten syyskuussa Rossi ilmoittikin, että hän ei voi hyväksyä tiettyjä kauppaan liittyviä ehtoja ja kauppa peruuntuu. Uusi asiakas näytti sitten kuitenkin löytyneen ja testi ja jukistus järjestettiin ilmoitettuna päivänä eli 28.10.2011.

1MW-voimalaitoksen julkistamisesta huolimatta suuri osa aiheeseen liittyvästä tiedosta välittyy edelleen Andrea Rossin kautta ja näin ollen kysymys onkin siitä, että uskooko Rossin olevan liikkeellä rehellisin aikein vai onko kyseessä sittenkin jonkinlainen huijaus. Tähän tapaukseen liittyy siis hyvin vähän kiistatonta faktaa ja paljon henkilökohtaisia näkemyksiä. Myös tämä kirjoitelma edustaa pitkälti omaa henkilökohtaista näkemystäni asiasta. Yritän kuitenkin käsitellä asiaa mahdollisimman objektiivisesti, jaotella asioita eri otsikoiden alle ja muodostaa lopulta kokonaiskuvaa tämän hetken tilanteesta.

Tiede ja keksinnöt

Tiede on ollut ihmiskunnan ylläpitämä instituutio ja pitkään. Tyypillistä sille on ollut se, että "vallitsevan käsityksen" kanssa ristiriitaiset havainnot ovat aina kohdanneet suurta vastarintaa. Aikanaan oli vallitsevana käsityksenä se, että Maapallo on litteä ja kaiken keskipiste. Näiden käsitysten kanssa ristiriitaisia havaintoja ja teorioita esittäneet henkilöt joutuivat usein painostus- ja rankaisutoimenpiteiden kohteeksi, mutta nykypäivänä pidämme itsestään selvänä sitä, että Maapallo on pallo, joka kiertää Aurinkoa. Se, että Maapallo ei ollutkaan kaiken keskipiste oli aikanaan suuri uhka kirkolle ja sen edustamalle opille. Kirkolla oli suuri valta ja siksi se koki kaikki tällaiset väitteet uhkana omalle asemalleen. 1700- ja 1800-luvuilla tiedemiehet tekivät monia uusia löydöksiä muun muassa sähkön ja magnetismin saralla. Tehtiin paljon uusia havaintoja ja laadittiin teorioita selittämään niitä. Tällä tavallahan useimmat merkittävät keksinnöt ovat syntyneet eli ensin havaitaan ilmiö ja sitten laaditaan teoria selittämään sitä. 1800-luvulla sähkötekniikka kehittyi kovaa vauhtia ja markkinoille alkoi ilmestyä uudenlaisia laitteita, esimerkiksi puhelin ja radio. 1900-luvulla nämä keksinnöt alkoivat vaikuttaa myös yhä useamman ihmisen elämään. Nikola Tesla oli kiistatta yksi merkittävimmistä sähkötekniikan kehittäjistä ja 1800-luvun lopulla hänellä olikin rahoittajanaan monta liikemiestä, jotka halusivat saada hyötyä Teslan keksinnöistä. Niagaran putousten valjastaminen sähkön tuotantoon Teslan kehittämän vaihtovirtatekniikan avulla oli käänteentekevä mullistus ja sen toteuttamiseen Tesla saikin runsaasti rahoitusta tukijoiltaan, jotka halusivat myydä ihmisille sähköä. Mutta kun Tesla esitteli seuraavan suuren keksintönsä eli langattoman sähkönsiirron, niin rahoittajat huolestuivat siitä, että millä tavalla ja millä perusteella he voisivat laskuttaa ihmisiä sähkön käytöstä. Kun Teslalla ei ollut vastausta tähän, niin rahoittajat lakkasivat tukemasta Teslaa varsinkin, kun Tesla hahmotteli jopa jotakin sellaista, että ihmiset voisivat saada täysin ilmaista sähköä suoraan "eetteristä". Niinpä Tesla joutuikin sitten tulemaan toimeen omillaan ja jonkin aikaa hän pärjäili aiemmista patenteistaan saamilla tuotoilla, mutta mitään suurempaa edistystä ja yhteiskunnallista muutosta hän ei enää saanut aikaan ilman muiden tahojen antamaa tukea.

Tesla-episodilla oli varmaan keskeinen merkitys siihen, että talouselämän päättäjät alkoivat suhtautua yhä kriittisemmin uusiin keksintöihin varsinkin energiantuotannon saralla. Kirkolla ei ollut enää juurikaan vaikutusvaltaa tieteeseen mutta sen tilalle oli pitkälti asettuneet raharikkaat liikemiehet ja sijoittajat, jotka kontrolloivat sitä, että mitä asioita tutkitaan ja mitä ei. Jos jokin asia koettiin liian uhkaavaksi, niin se yritettiin kaikin mahdollisin tavoin mitätöidä ja saattaa kielteiseen valoon.

Tiedotusvälineet ja ihmisten asenteet

Tiedotusvälineillä on valtava merkitys ihmisten näkemysten ja käsitysten muodostamisessa. Jos voi omin silmin tarkkailla jotakin asiaa, niin silloin asiasta saa juuri niin luotettavan kuvan kuin voi omaan näkökykyynsä luottaa. Mutta kun tarkastelee jotakin muuta asiaa, niin on aina jonkin tiedotuskanavan välittämän tiedon varassa ja jos ja kun joku haluaa ja voi kontrolloida sitä, että mitä asioita uutisoidaan ja millä tavalla ja mitkä asiat jätetään kokonaan uutisoimatta, niin ihmisten näkemyksiin voidaan tätä kautta vaikuttaa todella paljon. Ja monilla ihmisillä on se vankka näkemys, että "kyllä minä tiedän miten asia oikeasti on". Objektiivisuuden säilyttäminen on vaikeaa, mutta suurena apuna siinä on tiedostaa se, että keskeiset tiedotusvälineet uutisoivat vain sellaisista asioista ja sellaiseen sävyyn, jonka niiden rahoittajat näkevät omien intressiensä mukaisiksi.

Talouselämä ja lainsäädäntö

Aiemmin maailman menoa kontrolloi siis uskonto ja kirkko ja nykyään sitä kontrolloi talouselämä ja sitä puolestaan muutama taho, joilla on hallussaan valtaisat rahasummat ja sitä kautta suuri valta. Politiikassakin on vain harvoja talouspäättäjistä riippumattomia tahoja ja hekin ovat pitkälti sidoksissa suuriin taloudellisiin linjauksiin. Ja nuo linjaukset pyrkivät pitämään yllä vallitsevaa tilannetta, jossa todellinen hyöty tulee vain muutamalle harvalle ja kansalaisten hyvinvointi on vain toisarvoinen asia. Energian myynti on keskeinen osa talousjärjestelmän toimintaa ja energian hinnan huomattava aleneminen ja energian käytön kontrolloinnin menettäminen nähdään suurena uhkana koko järjestelmälle. Näin ollen yksittäinen kansalainen näkee hyvänä asiana sen, jos hänellä olisi mahdollisuus hankkia kotinsa nurkkaan laite, joka maksaisi muutaman tuhatta euroa ja tuottaisi sitten kaiken tarvittavan energian vuosien ajan vaatien ainoastaan muutaman kymmenen euron hintaisen polttoainetäydennyksen vuosittain. Talouspäättäjät näkevät tuollaisen kehityksen suurena uhkana, sillä he eivät enää saisi kansalaisilta jatkuvaa tuloa energian myynnistä. Mutta jos joku todellakin tuo markkinoille tuollaisen laitteen ja saa hankittua sille kaikki tarvittavat turvallisuuteen ja muihin seikkoihin liittyvät luvat, niin mikäänhän ei estä yksittäistä kansalaista hankkimasta sellaista. Talouspäättäjät voivat toki yrittää vaikeuttaa tarvittavien lupien saamista, mutta jos kaikki säädösten edellyttämät seikat täyttyvät, niin luvan myöntämistä ei voi estää. Tehokas vaihtoehto talouspäättäjien osalta on tietenkin se, että kansalaiset pidetään mahdollisimman tietämättöminä siitä, että tällainen laite on todellakin olemassa tai sitten pidetään yllä sitä mielikuvaa, että kyseessä on jonkinlainen huijaus tai muuten epäilyttävä toiminta.

Ydinfysiikka ja kemia

Ydinfysiikka on aika uusi tieteenala ja sen avulla on saatu aikaan paljon tuhoa mutta myös hyvääkin. Suurin harppauksin ydinfysiikka kehittyi 1930- ja 1940-luvulla, kun Saksassa ja USA:ssa panostettiin paljon ydinpommin kehittämiseen. Kuten tiedetään, niin USA:han tuon kilpailun voitti ja rakensi ensimmäisen toimivan pommin, joka perustui ns. fissioreaktioon eli atomiytimen halkeamiseen kahdeksi tai useammaksi pienemmäksi ytimeksi. Tällaiseen reaktioonhan perustuvat myös kaikki kaupalliset ydinreaktorit. Toinen mahdollinen ydinreaktio on fuusio eli kahden tai useamman ytimen yhdistyminen yhdeksi uudeksi suuremmaksi ytimeksi. Fuusiorektio saatiin toimimaan ydinpommissa jo 1940- ja 1950-luvulla, mutta rauhanomaiseen käyttöön energiantuotantoon sen soveltamista on suurin summin tutkittu jo vuosikymmenien ajan ilman merkittävää edistystä. Joka tapauksessa voidaan todeta, että parhaimmassakin tapauksessa kaupallinen ydinfuusioreaktori voisi olla todellisuutta ehkä 30 vuoden kuluttua ja siinäkin tapauksessa kyseessä olisi erittäin suuri keskitetty laitos.

Ydinfysiikassa käsitellään siis atomiytimessä tapahtuvia muutoksia. Atomiydin määrittää aineen ominaisuudet. Atomiytimen otaksutaan koostuvan positiivisesti varautuneista protoneista ja varauksettomista neutroneista. Ytimessä olevien protonien määrä määrittää sen, mistä alkuaineesta on kysymys ja neutronien määrä sen, että mistä kyseisen alkuaineen isotoopista on kysymys. Yhdellä alkuaineella voi olla useita isotooppeja, joista useimmat ovat radioaktiivisia eli ne eivät ole pysyviä, vaan muuntuvat ajan kuluessa pysyviksi isotoopeiksi. Kemia puolestaan on tieteenala, joka tutkii atomiydintä kiertävien elektronien parissa tapahtuvia ilmiöitä. Yksinkertaisin alkuaine on vety, jonka ytimessä on yksi protoni, jota kiertää yksi elektroni. Kun vety palaa eli yhtyy happeen, niin kyseessä on kemiallinen reaktio, jossa vety- ja happiatomi asettuvat toistensa viereen siten, että elektronit alkavat kiertää molempia atomiytimiä. Perinteisesti tieteessä on asetettu selkeä raja sille, että mitkä reaktiot ovat ydinreaktioita ja mitkä kemiallisia reaktioita. Mutta onko asia oikeasti näin yksinkertainen? Ydinreaktioiden tapahtumisen edellytetään lähes poikkeuksetta tuottavan runsaasti säteilyä tai vapauttavan neutroneita. Näin on havaittu tapahtuvan, kun ydinreaktioita synnytetään ns. "voimalla" eli esimerkiksi ampumalla atomiydintä nopeasti liikkuvalla neutronilla kuten tavanomaisessa fissioydinvoimalassa tapahtuu. Mutta olisiko mahdollista, että ydinreaktioita voisi tapahtua muullakin tavalla, kunhan vain luodaan siihen otolliset olosuhteet?

Ns. kylmäfuusio nousi otsikoihin vuonna 1989, kun Pons ja Fleischmann julkistivat tuloksensa kokeesta, jossa he otaksuivat tapahtuneen huoneenlämpötilassa fuusioreaktion kahden vetyatomin välillä. On väitetty, että koska ydinfysiikan teoriat edellyttivät, että tällaisessa reaktiossa pitäisi vapautua neutroneita, niin Pons ja Fleischmann väittivät näin tapahtuneen, vaikka he eivät oikeasti olleetkaan havainneet neutroneita. Ponsin ja Fleischmannin väite oli niin suuressa ristiriidassa ydinfysiikan teorioiden kanssa, että se nostatti runsaasti epäilyksiä. Monet yrittivät toistaa koetta onnistumatta kuitenkaan siinä. Joidenkin kerrotaan onnistuneen, mutta muutelleen tietoisesti tuloksia osoittaakseen kokeen ja sen tuloksen virheelliseksi. Joka tapauksessa tämän episodin tuloksena oli se, että "kylmäfuusio" leimattiin epäpäteväksi tieteeksi ja sen tutkimiseen ei enää myönnetty julkista rahoitusta. Mutta mitä Pons ja Fleischmann sitten oikein havaitsivat? Ylimääräistä lämmön tuottoa, jota kokeessa ei olisi pitänyt syntyä. Heidän kokeensa inspiroi kuitenkin monia tutkimaan asiaa, sillä koelaitteisto oli hyvin yksinkertainen eikä vaatinut suuria investointeja.

"Kylmäfuusion" historiaa

Australialaisten tiedemiesten Friedrich Panethin and Kurt Petersin kerrotaan hahmotelleen jo 1920-luvulla ydinreaktiota, joka ei tuottaisi lainkaan säteilyä. Ydinreaktiohan siis tarkoittaa reaktiota, jossa alkuaine muuttuu toiseksi alkuaineeksi. Tätähän harrastivat tai yrittivät toteuttaa myös muinaiset alkemistit saavuttaen ehkä jotain tuloksiakin. Ponsin ja Fleischmannin koe inspiroi monia tutkimaan asiaa ja väitetään, että tämän kaltaisissa kokeissa on saavutettu myönteisiä tuloksia noin 13000 kertaa vuoden 1989 jälkeen. Ongelmana kokeissa on usein se, että toisinaan reaktio toimii ja toisinaan ei. Jotkut kutsuvat tämän tyyppistä reaktiota "ultrakemialliseksi" reaktioksi eli kemiallisen ja ydinreaktion välimuodoksi. Joidenkin teorioiden mukaan protoni ja elektroni voisivat sopivissa olosuhteissa ajautua niin lähelle toisiaan, että ne muodostaisivat käytännössä neutronin, joka voisi sitten yhdistyä toisen atomin ytimeen, jolloin elektroni jälleen vapautuisi ja atomiytimen protonien määrän muutuessa se muuttuisi toiseksi alkuaineeksi eli tapahtuisi ydinfuusio. Tämä vaatisi sopivat olosuhteet esimerkiksi sopivien katalyyttien läsnäolon, joiden välillä tapahtuisi kemiallinen reaktio, joka edesauttaisi ydinfuusion toteutumista. Joka tapauksessa sana "kylmäfuusio" on saanut hyvin kielteisen sävyn ja monet tiedemiehet sivuuttavat kaiken siihen liittyvän humpuukina. Siksipä asian parissa puuhastelevat käyttävätkin mieluummin nimitystä "matalaenergiset ydinreaktiot" (Low Energy Nuclear Reactions = LENR) tai "kemiallisavusteiset ydinreaktiot" (Chemically Assisted Nuclear Reactions = CANR).

Rossin laitteen reaktion kerrotaan tapahtuvan nikkelin ja vedyn välillä tuottaen kuparia ja lämpöä. Kuparihan on nikkeliä seuraava alkuaine jaksollisessa järjestelmässä eli sen ytimessä on yksi protoni enemmän. Vetyatomissa on juuri tuo yksi protoni, joten looginen selitys muutokselle on se, että nikkeli- ja vetyatomi fuusioituvat. Nikkelillä on useita pysyviä isotooppeja samoin kuin kuparillakin ja lämpöä voinee vapautua myös reaktiosta, jossa yksi isotooppi muuttuu toiseksi isotoopiksi. Kukaan ei kiistä sitä, että tällainen fuusioreaktio on maailmankaikkeudessa hyvin yleinen ja sitä tapahtuu esimerkiksi tähtien ytimissä. Muun muassa Francesco Piantelli on julkistanut tuloksia nikkelin ja vedyn välillä suorittamistaan kokeista ja todennut, että reaktiossa syntyy lämpöä, mutta että reaktiosta pitäisi saada noin sata kertaa tehokkaampi, jotta sitä voitaisiin hyödyntää kaupallisesti. Juuri tämän Rossi väittääkin saaneensa aikaan sopivan katalyytin avulla, josta hän ei kuitenkaan ole suostunut paljastamaan sen enempää.

Andrea Rossi

Yritetäänpä hetkeksi asettua Rossin saappaisiin. Rossi perusti Italiassa jo alle 30-vuotiaana 1970-luvulla Petroldragon-nimisen firman, jonka puitteissa hän kehitteli teknologiaa, jonka avulla jätteestä voitiin tuottaa raakaöljyn tapaista ainetta. Rossi jäljitteli prosessissaan Maapallon pinnan alla vallinneita olosuhteita, joissa raakaöljykin oli aikoinaan muodostunut. Paine ja lämpötila olivat tässä prosessissa tärkeitä kontrolloitavia tekijöitä. Rossi teki yhteistyötä Italian valtionkin kanssa, sillä tarjosihan hänen keksintönsä uusia mahdollisuuksia jätteiden hyötykäyttöön. Rossin kerrotaan lopulta ostaneen jopa pienen öljynjalostamonkin, jossa hän aikoi jalostaa tuotteita itse tuottamastaan "raakaöljystä" ja suunnitelleen alkavan itsenäiseksi öljyntuottajaksi. Tämä oli ilmeisesti liikaa paikalliselle mafialle ja sen liiketoiminnoille, joten pian yhteiskunta alkoikin syyttää Rossia muun muassa ongelmajätteen luvattomasta käsittelystä. Eli siis ne tahot, joiden kanssa Rossi oli aiemmin tehnyt yhteistyötä alkoivatkin nyt järjestelmällisesti toimia häntä vastaan. Oikeusjutut pysäyttivät Rossin liiketoimet ja lopulta hän katsoi parhaaksi muuttaa USA:han jatkaakseen liiketoimiaan siellä. Vuosien kuluessa Rossi lopulta vapautettiin kaikista syytteistä, mutta episodin tuloksena hän oli muuttunut hyvin epäluottavaiseksi ja alkoi valikoida hyvin tarkkaan kehen luottaa ja kehen ei. USA:ssa Rossi jatkoi työtään jätteiden hyödyntämiseen perustuvien voimalaitosten parissa ja loi lukuisia kontakteja alalla toimiviin kollegoihinsa.

Ponsin ja Fleischmannin koetulosten julkistaminen herätti Rossin kiinnostuksen myös "kylmäfuusion" tutkimiseen. Rossi teki tutkimusta muun työnsä ohessa ja kertoo rakentaneensa noin 1000 prototyyppiä kokeillessaan erilaisia vaihtoehtoja. Eli vähän siis saman tapainen työskentelytapa kuin oli Edisonillakin hehekulampun kanssa. Edisoninhan kerrotaan testanneen tuhansia erilaisia hehkulanka- ja suojakaasuyhdistelmiä kunnes lopulta löysin sopivan. Työn ollessa vielä kesken Edisonilta oli kysytty, että eikös tuo tutkimus mene nyt aivan hukkaan, johon Edison oli todennut että ei mene, sillä hän on jo löytänyt tuhat tapaa, miten hehkulamppua ei pidä rakentaa. Kokeilumenetelmällä saattaa siis usein löytää jotakin mullistavaa uutta, jota ei ennakkoluulojen sävyttämällä ajattelutyöllä pysty oivaltamaan. Juuri näin Rossille lienee käynytkin ja lopulta hän onnistui löytämään sopivan yhdistelmän, jonka avulla nikkelin ja vedyn välistä reaktiota voitiin tehostaa ja hallita siten, että sitä voitiin hyödyntää kaupallisestikin. Saavutettuaan mielestään mullistavia tuloksia Rossi otti yhteyttä professori Sergio Focardiin, jota hän pyysi tutkimaan laitettaan ja todistamaan, että se ei toimi. Focardihan on kertonut alkaneensa aikanaan tutkia kylmäfuusiota osoittaakseen Ponsin ja Fleischmannin julkistamat tulokset vääriksi ja virheellisiksi. Focardi oli tutkinut Rossin laitetta ja todennut sen toimivaksi. Tämän jälkeen Rossi oli palkannut Focardin konsultikseen.

Rossi tiesi nyt, että hänellä oli hallussaan laite, joka voisi mullistaa maailman energiamarkkinat. Hän pohti sopivaa strategiaa edetä asiassa. Rossi halusi, että laite todellakin tulisi ihmisten käyttöön eikä jäisi mihinkään öljy-yhtiöiden hyllyyn pölyttymään otettavaksi käyttöön "sopivaan aikaan". Rossi oli liikemies, joka valmisti lämpöä ja sähköä tuottavia voimalaitoksia. Hänellä olisi riittävät resurssit alkaa valmistaa laitteita ja myydä niitä. Saadakseen laitteelle tiedeyhteisön hyväksynnän hänen pitäisi paljastaa kaikki siihen liittyvät salaisuudet eli lähes parinkymmenen vuoden aikaiset panostuksensa. Mitä hän saisi vastineeksi? Rossi ei ollut eikä ole täysin perillä siitä, mitä hänen reaktorissaan oikeasti tapahtuu, mutta hän on kerännyt siitä niin paljon kokeellista tietoa, että tietää, kuinka prosessia voi hallita. Turvallisuustekijät tulevat kuitenkin olemaan keskeisen tärkeitä laitteiden myynnin edellytyksenä olevien hyväksyntien saamiselle. Nikkelijauheessa tapahtuva prosessi on luonteeltaan sellainen, että se käynnistyy ja kiihtyy paikallisesti aina siihen saakka, kunnes lämpötila nousee paikallisesti niin korkeaksi, että nikkeli sulaa tässä pisteessä, missä vaiheessa reaktio taas pysähtyy tässä kohdassa ja alkaa sitten taas uudelleen toisaalla. Äärimmäisenä turvakeinona, mikäli prosessi uhkaa karata hallinnasta, voisi siis olla se, että reaktori lämmitetään nopeasti niin kuumaksi, että nikkelipulveri sulaa niin paljon, että reaktio pysähtyy kokonaan. Tätä varten on suurempia tehoja varten parempi käyttää useaa pientä reaktoria ja liittää ne toisiinsa kuin rakentaa yksi suuri reaktori. Jonkinlainen patenttikin on hyvä olla, mutta sen pitää olla riittävän ylimalkainen, ettei salainen katalyytti paljastu. Jos ja kun laitteita tulee myyntiin, niin joku kyllä selvittää sen salat, ellei sitten laitteeseen rakenna sellaista turvamekanismia, ettei laitetta voi purkaa tuhoamatta sitä. Parempi siis myydä ensin suurempia laitoksia "vanhoille tutuille" sellaisin ehdoin, että pääsee itsekin keräämään tietoa niiden toiminnasta. Jatkokehitystä varten on syytä ymmärtää paremmin laitteessa tapahtuvaa prosessia ja sitä varten on syytä käynnistää tutkimustyö yliopistossa, vaikka itsehän sen joutuu kustantamaan. Voihan laitetta esitellä julkisestikin aina silloin tällöin, mutta todelliset asiakkaat täytyy vakuuttaa laitteen toimivuudesta jollakin muulla tavalla.

Maailman ensimmäisen 1MW "kylmäfuusiovoimalaitoksen" koekäyttö ja kaupan julkistus 28.10.2011

28.10.2011 järjestettiin siis ensimmäisen 1MW voimalaitoksen hyväksyntätesti. Paikalle oli kutsuttu muutamia tarkkailijoita ja toimittajia, joista nimekkäin lienee ollut uutistoimisto AP:n tiedetoimittaja Peter Svensson. Asiakasta ei julkistettu, mutta se kerrottiin, että koekäytön oli suunnitellut ja sitä valvoi asiakkaan valtuuttama konsultti. Testissä laitos tuotti 5,5 tunnin ajan lämpöä noin 500kW:n teholla eli noin puolella teholla verrattuna siihen, mitä sen pitäisi maksimissaan tuottaa. Tämä vajaus johtui siitä, että asiakkaan pyynnöstä testi tehtiin reaktorien toimiessa ilman ulkopuolista sähköenergiaa ja tässä tilassa kaikkia reaktoreita ei välttämättä saada toimimaan vakaasti. Toinen vaihtoehto olisi ollut ohjata reaktoreiden toimintaa säätelemällä niiden lämmittämiseen käytettävien sähkövastusten toimintaa jatkuvasti, jolloin olisi saavutettu tuo luvattu 1MW teho, mutta samalla reaktorit olisivat kuluttaneet jonkin verran sähköenergiaa. Asiakas oli kuitenkiin testin tulokseen tyytyväinen ja osti laitoksen, jonka kerrotaan siirtyneen nopeasti asiakkaan omiin tiloihin mahdollisesti lämmittämään armeijan kasarmeja?

Epäilijöille testi ei ollut kovinkaan vakuuttava, sillä 1MW:n tehon sijaan laitoksen kerrottiinkin tuottaneen vain 0,5MW samalla, kun se oli koko ajan kytkettynä vieressä käynnissä olleeseen dieselgeneraattoriin, jonka kyljessä paikalla olleet olivat nähneet kyltin, jossa generaattorin nimellistehoksi kerrottiin tuo samainen 0,5MW. Testi olikin nimen omaan asiakkaan valtuuttaman konsultin laatima ja järjestämä ja riittävä tulos oli se, että asiakas oli tyytyväinen. Testistä ja sen tuloksista tiedottamisen hoiti kuitenkin Rossi itse, joten edelleen täytyy vain luottaa Rossin lausuntoihin. Testitulosten mukaan siis alkulämmityksen vaatiman sähköenergian jälkeen itse reaktorit eivät kuluttaneet ollenkaan sähköä ja tuottivat tuon 0,5MW "ilmaista" lämpöenergiaa 5,5 tunnin ajan. Sähköä kului jonkin verran kuitenkin pumppujen ja muiden oheislaitteiden käyttämiseen. Myöhemmin Rossi on kertonut seuraavan 1MW laitoksen olevan jo työn alla ja sille olevan jo asiakkaankin tiedossa.

"Kylmäfuusio" on nyt siis kaupallistunut, mutta keskeiset tiedotusvälineet eivät ole uutisoineet asiaa kovinkaan aktiivisesti. Rossi kertaa saaneensa CE-hyväksynnän 1MW laitoksen myyntiin yrityskäyttöön, joten luultavasti tällaisia laitoksia tullaan myymään jatkossakin. Yksityiskäyttöön soveltuvan laitteen edellyttämät hyväksynnät vaatinevat sen sijaan hieman pidemmän aikaa, mutta ensi vuoden aikana sellainenkin saattaa ilmestyä markkinoille. Seurataan siis tilanteen kehittymistä!

Tätä kirjoittaessani (3.11.2011) ilmestynyttä testiin ja aiheeseen liittyvää uutisointia:

Olli P Taina