Steornin vapaaenergiakeksintö
Irlantilainen Steorn-niminen teknologiakehitysyritys on julkistanut kehittäneensä kestomagneetteihin perustuvaa teknologiaa, joka tuottaa ilmaista energiaa. Saadakseen keksinnölleen tiedemaailman hyväksynnän Steorn julkaisi elokuussa 2006 The Economist -lehdessä ilmoituksen, jossa he pyysivät vapaaehtoisia tiedemiehiä ilmoittautumaan testaamaan heidän teknologiaansa ja laatimaan testin tuloksista virallisen raportin. Tätä kirjoitettaessa 10.11.2006 Steorn on ilmoittanut valinneensa ilmoittautuneiden joukosta 12 henkilöä tutkintaryhmään, jonka työn on tarkoitus alkaa vuoden 2007 alkupuolella.
Osoitteesta www.tiedontalo.net/omatjutut/steorn_interview.wmv (HUOM! tiedoston koko noin 15 megatavua) löytyy Steornin toimitusjohtajan Sean McCarthyn haastattelu, jossa hän kertoo teknologiasta ja siihen liittyvistä asioista. Vapaamuotoinen suomennos McCarthyn videolla kertomista asioista on alla:
- "Steorn on yritys, jonka perustimme noin kuusi vuotta sitten heinäkuussa vuonna 2000 juuri ennen IT-yhtiöiden arvon romahdusta. Alunperin me keskityimme avustamaan muita yrityksiä kehittämään sähköiseen kaupankäyntiin liittyvää teknologiaa, etenkin auttamaan heitä torjumaan luottokortti- ja CD-levyväärennöksiä. Noin kolme vuotta sitten me teimme tämän vapaaenergiakeksinnön."
-
"Me emme tietoisesti pyrkineet kehittämään juuri tällaista teknologiaa, koska eihän kukaan insinööri tai muu "tervejärkinen" ihminen pyri tavoittelemaan jotakin, joka hänen on hänen käsityskykynsä mukaan täysin mahdotonta saavuttaa kuten tämä keksintömme on. Itse asiassa me tutkimme keinoja tuottaa sähköä valvontavideokameroille ja siinä yhteydessä me teimme tämän keksinnön."
-
"Havaitsimme, että kun kestomagneetteja, sellaisia kuin monen keittiön jääkaapin ovestakin löytyy, asetellaan sopivasti muodostamaan sopiva magneettikenttä ja kun tämän kentän läpi kuljetaan sopivaa reittiä pitkin lähtien samasta pisteestä ja päätyen samaan pisteeseen, niin tämän liikkeen avulla voidaan tuottaa energiaa. Tämä on keksintömme ensimmäinen osa ja toinen osa on se, että tämä energia ei ole peräisin "mistään", ei magneeteista eikä ympäröivän ilman lämpötilasta. Kun nämä kaksi asiaa yhdistetään, niin tuloksena on suoraan energian säilymislain kanssa ristiriidassa oleva havainto eli tieteellisessä mielessä siis harhaoppisuus. Tieteellisessä mielessä tilanne on siis tämä, mutta tällaisen teknologian antamien mahdollisuuksien valossa voitaisiin esimerkiksi rakentaa auto, jolla voitaisiin ajaa ostopäivästä romutuspäivään asti tankkaamatta. Tämä on valtavan radikaali väite ja juuri sen takia, koska kyseessä on näin valtava "harhaoppisuus", me päätimme, että ennen tämän teknologian kaupallistamista meidän täytyy saada tiedemaailma mukaan tähän projektiin ja meidän täytyy löytää keino saada heidät tutustumaan tähän ilmiöön. Meiltä meni kolme vuotta yrittäessämme saada tämän tapahtumaan. Lopulta meille jäi vain yksi vaihtoehto: saada tiedemaailma suuttumaan eli antaa heille julkinen läiskäytys kasvoihin ja saada heidät sillä tavoin testaamaan teknologiaamme. Tämä lähestymistapa on osoittautunut meille hyvin tehokkaaksi. Ilmoituksen julkaisemisen jälkeen me olemme saaneet yhteydenottoja yli 4000 kiinnostuneelta testaajalta. Kolmen edellisen vuoden aikana me otimme yhteyttä noin sataan yliopistoon, joista kahdeksasta on joku käynyt täällä tutustumassa asiaan."
-
"On ollut ällistyttävää nähdä kuinka fundamentalistisesti tiedemiehet ovat tähän suhtautuneet. Heidän reaktionsa ovat olleet totaalisen sapekkaita ja heidän tunteensa uskomattoman syviä tätä yhtä tiettyä tieteen osa-aluetta kohtaan. Heidän reaktionsa ovat olleet musertavan kielteisiä ja joissakin tapauksissa vihamielisiäkin. Niitä voi verrata uskonnollisiin reaktioihin."
-
"Fyysikan kannalta kyse on pohjimmiltaan magneettien olemuksesta. Ilmiö syntyy, kun on sopiva määrä oikealla tavalla sijoitettuja kiinteitä magneetteja ja niiden muodostamassa kentässä liikutaan tiettyä fyysistä reittiä pitkin. Fyysisesti keksintöä voisi siis verrata eräänlaiseen sähkömoottoriin. Nämä mekaaniset reitit eivät ole yksinkertaisia eivätkä välttämättä ympyrän muotoisia, vaan niihin liittyy monia eri suuntaisia liikkeitä. Energiaa syntyy näiden kiinteiden magneettien ja niiden muodostamassa kentässä liikkuvien magneettien välisestä vuorovaikutuksesta ja tämä energia on hyvin ainutlaatuista."
-
"Me olemme käyttäneet valtavan paljon aikaa ja resursseja sellaisten testilaitteiden rakentamiseen, joiden avulla me voimme luoda magneettikentästä kolmiulotteisen energiakartan. Tässä takanani näkyvä laite on yksi näistä testilaitteista. Tällaisen energiakartan avulla me voimme suunnitella parhaimman mahdollisen reitin magneettikentässä kulkemiseen. Se on mitä tehokkain keino tämän ilmiön ymmärtämiseksi, koska tähän ei ole olemassa mitään teoreettista perustetta ja vallitsevan teorian mukaan tällaista ilmiötä ei pitäisi tapahtua. Ainoa mahdollisuus tutkia tätä ilmiötä on siis tehdä käytännön kokeita."
-
"On tärkeää ymmärtää se, että me emme aseta tutkintalautakunnan toiminnalle mitään muita rajoituksia kuin sen, että arvioinnin tulokset on julkistettava. Me annamme heidän käyttöönsä omien viimeisten kolmen vuoden aikana tekemiemme tutkimusten tulokset ja muiden tekemien tutkimusten tulokset. Tutkintalautakunta saa itse päättää kuinka, missä ja kuinka kauan he haluavat asiaa testata, sillä testausprosessin tulee olla sellainen, jonka testaajat ovat itse määritelleet. Me maksamme kaikki testaamiseen liittyvät kustannukset. Ainoa ehto on se, että tulokset on julkistettava olivatpa ne sitten minkälaiset tahansa."
-
"On tärkeää ymmärtää se, että meidän mielestämme tässä on kyseessä suuri käännekohta - tällaisen väitteen luotettava validointi. Vastaavia väitteitähän on aikojen saatossa esitetty satoja. Me olemme luomassa täysin uudenlaista energiateollisuutta. Me tunnemme olevamme tämän murroksen eturintamassa ja monet muut tulevat seuraamaan meidän jälkiämme. Ihmiskunnan kehitys ja uudet energiantuotantotavat liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tämä asia on yhtä perustavanlaatuinen ihmiskunnalle kuin tieteellekin. Siksi me olemme riskeeranneet kaikkemme tämän haasteen eteen. Me emme näe tätä minkäänlaisena riskinä, sillä me tiedämme mikä testin tulos tulee olemaan. Me otamme ainoastaan sen riskin, että joudumme naurunalaisiksi seuraavien kuukausien ajaksi mutta lopulta saatava palkinto on niin suuri, ei pelkästään tälle yhtiöllemme van koko maailmalle, että tämä riski kannattaa ottaa."
-
"Me ymmärsimme tähän ryhtyessämme, että tulemme saamaan osaksemme monenlaisia syytteitä. Ensimmäinen niistä on petos, jonka avulla me pyrkisimme hyötymään tästä taloudellisesti. Me olemme päättäneet olla kaupallistamatta tätä teknologiaa ilmoituksen jättämisen ja testin tulosten julkistamisen välisenä aikana. Me emme myy osakkeita yhtiöömme, vaikka olemmekin saaneet satoja tarjouksia, me emme lisensioi teknologiaa emmekä tee muitakaan kaupallistamistoimenpiteitä, mikä todistaa sen, että kyseessä ei ole tietoinen petos. Toinen syytös on huijaus. Mitä voimme sanoa siihen? Me emme riskeeraa mainettamme ja yrityksemme olemassaoloa sellaisen asian takia, johon me emme itse vankasti usko."
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kirjoittanut Olli P Taina