Hengellisen hierarkian ja Galaktisen Liiton tiedote 31.7.2012 - kanavana Sheldan Nidle

(http://www.paoweb.com/sn073112.htm , suomentanut Olli)

Tervehdys! Me palaamme jälleen kertomaan teille asioita! Teidän maailmanne on muuttumassa teille tutusta pimeyden leimaamasta todellisuudesta uuteen Valon, Rakkauden ja yltäkylläisyyden täyttämään todellisuuteen. Pimeyttä edustava salaliitto on viimeksi kuluneiden vuosien ajan tehnyt kaiken voitavansa yrittääkseen pysäyttää tämän muutoksen etenemisen, jotta voisivat pysyä edelleen vallassa kuten he ovat jo pitkään voineet tehdä ilman, että kukaan olisi uhannut heidän asemaansa. Nyt on kuitenkin koittanut muutoksen aika. Ylösnousseet Mestarit ovat toimineet maailmanlaajuisesti jumalallisten määräysten mukaisesti siirtääkseen maailmanne Valoon ja nämä toimet ovat saattaneet pimeyttä edustavan salaliiton suuren paineen alaiseksi, mikä on pakottanut heidät tuomaan julkisuuteen muutamat vilpilliset toimintatapansa, jotka osoittavat kaikille sen, kuinka ylimielisesti he ovat tottuneet toimimaan. Nämä paljastukset ovat tuoneet yhä lisää raskauttavaa aineistoa salaliittolaisia vastaan tulevia oikeudenkäyntejä varten. Jotkut valtiot, kuten Islanti, ovat jo aloittaneet lailliset toimenpiteet tämän salaliiton jo vuosikymmeniä sitten luoman valtarakennelman purkamiseksi ja monet muut valtiot tulevat pian seuraamaan tätä esimerkkiä. Me tarkkailemme kaiken tämän toteutumista ja meidän yhteyshenkilömme ovat valmiina toimittamaan suuren määrän raskauttavaa aineistoa tämän suuren kurittoman salaliiton syytteitä varten.

Hätäännys pimeyden edustajien keskuudessa leviää yhä laajemmalle ja me otaksumme monien keskeisten henkilöiden joutuvan pian pidätetyiksi. Pimeyden edustajat yrittävät toimia kuten ovat aiemminkin tehneet ja yrittävät kaikin keinoin luoda sopivan laajan kriisipesäkkeen, jonka tuottaman kaaoksen avulla he voisivat jälleen kerran paeta tukalasta paikasta. Mutta kuten me olemme jo aiemminkin useaan otteeseen todenneet, niin tällä kertaa tätä ei sallita tapahtuvan. Tällä hetkellä Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa muhii useita potentiaalisia kriisipesäkkeitä ja meidän edustajamme tarkkailevat valppaina näiden tilanteiden kehittymistä. Tällä kertaa mitään kriisiä ei voida käyttää estämään tai edes viivästyttämään Taivaan määräysten toteutumista! Enää salaliittolaisten ei sallita käyttävän totuttuja pakokeinojaan. Me estämme jopa salaliittolaisten epätoivoisimpienkin suunnitelmien toteutumisen, mikä tarkoittaa sitä, että vanha tuttu järjestelmä on nyt tullut tiensä päähän. Nyt koittaa jumalallinen hetki, jolloin nämä hulivilit tuodaan julkisuuteen ja eristetään muista, minkä myötä suuret maailmanlaajuiset muutokset voivat toteutua. Vapaus, yltäkylläisyys ja ilo tulevat olemaan keskeisiä tekijöitä kulkiessanne ylösnousemuspolkuanne kohti täyden tietoisuuden tilaa. Monet ihanat ja ihmeelliset tapahtumat ovat nyt lähes valmiita toteutumaan.

Valon voimat ovat valmistelemassa teille mitä mahtavinta maailmaa. Päättymättömältä vaikuttanut matkanne varjojen laaksossa raskaiden taakkojen kera on nyt päättymässä ja sen tilalle on tulossa uusi yltäkylläisyyden, kannustuksen ja ilon leimaama maailma. Me yhdessä Taivaan kanssa toivotamme teidät sinne tervetulleiksi avosylin ja täydestä sydämestämme. Nyt on aika toivottaa hyvästit päätökseensä saapuvalle teitä monin tavoin lannistaneelle maailmanjärjestykselle. Nyt se ei enää vaikutakaan niin kaikkivoipaiselta ja muuttumattomalta ja sen tilalle on muotoutumassa uusi ja aiempaa miellyttävämpi maailma. Älkää olko huolestuneita tai epäileviä uuden maailmanne suhteen. Teillä on nyt eturivin paikka seurata mitä ihanimman uuden todellisuuden muodostumista. Tuntekaa sen ilon ympäröivän teidät ja nauttikaa siitä energiasta, joka tahtoo toimia teidän todellisten tarpeittenne ja halujenne täyttäjänä. Rauha, Rakkaus ja yhtenäisyys ovat tämän uuden todellisuuden tunnusmerkkejä. Tämä orastava uusi todellisuus tulee syleilemään ja kunnioittamaan jokaista teitä kaikkialla maailmassanne!

Kuten teidän tuleva todellisuutennekin, muutkin galaktiset yhteiskunnat perustuvat sopusointuun ja kaikkien sen jäsenten intoon toimia koko yhteisön hyväksi. Jokaista ympäröivät henkilöt, jotka toivovat kaikille hyvää ja kutsuvat muut mukaan hyödyntämään omia kykyjään ja vahvuuksiaan muodostamaan kokonaisuuden, joka takaa sen, että elämä on aina vain yhä iloisempaa ja nautittavampaa. Ennen kuin palaatte täyden tietoisuuden tilaan, me haluamme teidän kokevan sen valtavan ilon ja sisäisen onnellisuuden, joka siunaa meidänkin elämäämme joka päivä. Te voitte tulla vierailemaan meidän aluksillemme ja kokea siellä omakohtaisesti galaktisten yhteiskuntien elämää leimaavan tyytyväisyyden. Meidän emoaluksemme säteilevät hyvinvoinnin ja hyväntuulisuuden tunnetta, josta te voitte saada esimakua siitä, mitä teille on odotettavissa sen jälkeen, kun olette palanneet jälleen täyden tietoisuuden tilaan. Omissa yhteiskunnissamme me juhlistamme olemassa oloamme erilaisilla rituaaleilla ja "henkisellä sielujen tanssilla" ja iloitsemme keskinäisistä sieluyhteyksistämme.

Siunausta, Rakkaat Ystävät! Me olemme Ylösnousseet Mestarinne! Saavumme tänään kertomaan teille monia asioita. Tällä hetkellä me olemme saattamassa liittolaistemme kanssa päätökseen viimeisiä keskusteluja, joiden synnyttämien toimenpiteiden myötä viimeiset virallisia julkistuksia viivyttävät esteet on tarkoitus saada poistettua. Sen jälkeen meidän liittolaisemme voivat julkistaa uuden rahoitusjärjestelmän ja monissa maissa tapahtuvat hallinnon vaihdokset. Nämä julkistukset tulevat nopeassa tahdissa johtamaan meidän läsnäolomme ja hyväntahtoisten aikeittemme julkistamiseen. Siinä vaiheessa on tärkeää nostaa esiin myös Maapallon sisäiset yhteisöt ja kaikkialla muualla maailmankaikkeudessa elävät sukulaisemme, sillä me kaikki yhdessä olemme laatineet sen suunnitelman, jonka toteutuminen nyt tuo kaikki ympärillänne tapahtuvat asiat teidän tietoonne. Pian menneisyytenne, nykyisyytenne ja tulevaisuutenne kaikki seikat tulevat tietoonne ja yksi keskeinen tekijä tässä ovat ne monet tavat, joiden avulla te voitte alkaa puhdistaa Maapallon maaperää, vesistöjä ja ilmakehää.

Maapallon puhdistaminen on keskeinen tekijä siinä yhteisessä ponnistuksessa, jonka myötä Maapallon pinnalla asuvat ihmiset ja kaikki muutkin voivat palata siihen jumalalliseen armoon, joka vallitsi Lemuriassa lähes 900000 vuotta sitten. Kun vääristellyt historian "totuudet" oikaistaan, te voitte alkaa tarkastella kaikkea sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sopiva aloitustehtävä on palauttaa tämä loistokas planeettanne oikeutetulle paikalleen meidän kaikkien sydämiin. Sitten voimme hyödyntää pian jaeltavaa valtavaa yltäkylläisyyttä tehdäksemme itsestämme sen, mitä me oikeasti olemme - mahtava yhtenäinen sielujen joukko, joka jakaa tämän pyhän paikan toistensa kanssa. Monet aiemmat yhteisönne eivät ole kunnioittaneet tätä periaatettamme ja siksipä me aiommekin tällä kertaa luoda vankan pohjan, jonka varaan on hyvä alkaa rakentaa uuden tähtikansan arvomaailmaa.

Tämä on pyhä hetki. Se on jumalallinen alkusoitto uudelle aikakaudelle, jolloin huomaamme pyhän toimintamme laajenevan käsittämään tämän tähtikansan lisäksi myös koko muun fyysisen maailmankaikkeuden. Tämä muutosvaihe on nyt valmiina päättymään ja pian teillä tulee olemaan runsaasti mielenkiintoista tekemistä. Me Ylösnousseet Mestarinne aiomme toteuttaa nämä muutokset maltillisesti ja siksi painostamme pimeyttä edustavaa salaliittoa nyt kaikin keinoin saadaksemme heidät hellittämään otteensa ettei heidän tarvitsisi joutua kohtamaan niskoittelunsa tuottamia epämiellyttäviä seurauksia. Me seuraamme tarkasti useita kärjistyviä kriisikohtia eri puolilla maailmaa ja tiedämme hyvin sen, että salaliittolaiset pyrkivät voimistamaan näitä kahinoita kunnes meidän on tehtävä jonkinlainen aloite näiden kriisien ratkaisemiseksi. Pimeyden edustajien ei kuitenkaan kannattaisi enää luottaa siihen, että vanhat keinot tepsisivät vieläkin. Näin on siksi, että meille kaikille on nyt totisesti koittanut uusi aika!

Tänään me kerroimme teille jälleen siitä, mitä tällä hetkellä on tapahtumassa. Uusi rauhan ja Valon täyteinen maailma on syntymässä. Meidän joukkomme ovat valmistautumassa puuttumaan suoraan pimeyttä edustavan salaliiton toimiin ja sitä myötä pitkittynyt paikalleen jämähtänyt tilanne on pian ohi! Tietäkää sydämissänne, että taivaan rajaton tuki ja vauraus on kanssanne. Olkaa siunattuja Taivaallisessa rakkaudessa ja ilossa!